tiistai 30. tammikuuta 2018

Rivitalounelma: Alakerran kylpyhuoneen materiaalit

Ajattelin käväistä läpi materiaalit ja kalusteet joita alakerran kylpyhuoneeseen on hankittu - postailen kylpyhuoneesta kuvat sitten kun kohde valmistuu. Huone on tosiaan vain kolmisen neliötä suuri, pikähkö, kapeahko tila. Käsittääkseni tilassa on aiemmin ollut suihku, mutta jossain vaiheessa sen tilalle on laitettu pesukone, ja kaapistoja. Me puolestaan haluamme suihkun takaisin, koska yläkerran kylpyhuoneen katto on talon harjan alla, eli suihkuun mahtuisi lähinnä lapsi ilman kyyristelyä, tuo murheenkryyni hoidetaan joskus tulevaisuudessa - nyt on tärkeää saada käyttökelpoinen suihku ennen muuttoa. Pyykkihuolto siirtyy niin ikään yläkertaan, jossa myös vaatehuone jne sijaitsee. Pesukoneen käyttö ei ole pienessä kumarassa mahdoton tehtävä, toisin kuin päivittäinen peseytyminen olisi.

Seiniin tulee valkoinen kiiltävä 20x40 laatoitus, lattiaan perus musta 10x10. Tiililadonnan ystävänä, ja rohkeana seikkailijana rohkenin ehdottaa seiniin tiililadontaa. Preferenssejä oli netissä vähänlaisesti, mutta kyllä joku muukin oli näin tehnyt isoilla laatoilla. Katsotaan millaista tulee.


Yleensä kääntyvää suihkuseinää suositellaan pieniin tiloihin, mutta päädyimme kiinteään, savunharmaaseen lasiseinään - tosin päätöksen jälkeen tilaan tuli lisää tilaa koteloinnin pienentyessä hieman, mutta päätös jäi ennalleen, tällä mennään. Suihkun itsensä ollessa pieni tila huoneessa, halusin panostaa pieneen arjen luksukseen, eli sadesuihkuun.

Suihkuseinä Cello Owens 700 Savu, suihku Damixa Idona 57941.

Peilikaappi ja allaskaappi tulevat olemaan pieniä, vakiovalikoimissa rautakaupoissa ja esimerkiksi ikeassa on toki muutama 40cm allaskaappi, mutta ne eivät vakuuttaneet ulkoasultaan. Tilasimme molemmat Temalilta, joka toimittaa pieniäkin kalusteita viiden sentin välein. 

 Peilikaappi Temal Highlight, Allaskaappi Temal Trend. Hana Damixa Space 10030 Bide
 
Tilassa on pieni ikkuna, joka tarjoilee luonnonvaloa huoneeseen, jota kyllä tarvitaan. Suomen pitkiä pimeitä vuodenaikoja varten valaistusta kuitenkin kirkastetaan merkittävästi entisestä, joka käsitti vain yhden kaksipolttimoisen seinälampetin peilin yläpuolella. Peilikaapissa on valolista yläreunan lisäksi myös alapuolella, joka valaisee käsienpesuallasta. Kattoon lisätään valkoinen plafondi kromatulla yksityiskohdalla. Wc istuin on, noh se on wc istuin. Otimme ihan tavallisen mallin, no kansi on kyllä soft close mallia, eli ihan pieni aavistus perustasoa parempi.


Valaisin Cello Spa Jamaled 300, wc istuin IDO 3831001101

tiistai 23. tammikuuta 2018

Rivitalounelma: Simply ASBEST

Sitähän meiltä löytyi. Voisin käyttää tässä kappaleen haukkuakseni aikaisempia sukupolvia aineen käytöstä, mutta ehkä enemmän olen kuitenkin tuohtunut tavasta tehdä remontteja. Laiska ja kelvoton suuri ikäluokka suomessa on elänyt iloisesti halvalla saatujen kämppiensä kanssa, tehden aina uutta vain suoraan vanhan päälle. Kuten meilläkin, vanhan lattian päälle on vain asennettu uutta ja eletty tyytyväisenä - kunnes lattia juuri sopivasti alkaa natista, ja meidän sukupolvemme on purettava kaikki kerrokset ja pohjalta löytyneet asbestiliimat.

Eteisen lattia odottaa askartelua

Saatan kuulostaa enemmän tuohtuneelta kuin olen, onhan se ajan henki ymmärrettävä - eikä asbestin vaaroistakaan ole ollut kunnolla tietoa kun meidänkin taloa rakennettiin. Totuus nyt vain on se, että asbestipurku ja lattioiden uudelleenteko nyt lörähti meidän kasvoillemme - ja siksi remontti on hieman viivästynyt. Tätä kirjoittaessani työ on jo käynnissä, ja kylpyhuoneen kalusteetkin ovat jo tilauksessa, eli pikkuhiljaa pikkuhiljaa!

Alakerrassa tehtiin mittava keittiön, eteisen ja kylpyhuoneen purku. Toisaalta nyt tehdään kerralla kuntoon, ja saadaan mielenrauhaa pitkäksi aikaa. Samalla kertaa testattiin myös yläkerran kylpyhuone, ja se ei sisällä asbestia. Senkin huoneen remontti kyllä odottaa tekijäänsä, mutta kuten sovittua, alakerta on nyt prioriteetti. 

Keittiö tulossa, vasemmalle seinälle tiskaus ja keittopisteet, oikealle jääkaappi ja laatikostot.


Kylpyhuone näyttää lohduttoman pieneltä kännykällä kuvattuna.

Kiirehän ei onneksi varsinaisesti ole muuttaa, koska vanhat kämpät eivät ole lähdössä alta - eli siinä mielessä tilanne on puhdasta luksusta, tosin näitä kuvia katsoessa ajatus hieman haalenee. Esimerkiksi olohuoneen seiniä ei juuri mahdu nyt laittamaan, koska siellä on uusi keittiömme vielä pakkauksissa - keittiötä ei pääse laittamaan ennen kuin seinät ja lattia on laitettu jne. Ymmärsitte varmaan jo kuvion. 

tiistai 16. tammikuuta 2018

Palataan asiaan

En ole ehtinyt valmistella aiheita viime viikkoina juurikaan, joten pidetään tällä viikolla hieman taukoa bloggauksesta. Palataan pian asiaan :)

tiistai 9. tammikuuta 2018

Tulkoon lukuvalo

Palaan pian remonttikuulumisten merkissä, mutta ensin on pakko hehkuttaa yhtä hankintaa rivitalounelman tulevaan makuuhuoneeseen.

Kuva: Normann Copenhagen

Makuuhuoneeseen hankittiin alennusmyynnistä Normann Copenhagenin minimalistiset rise seinävalaisimet. Värivaihtoehtojakin löytyy, jos musta tai valkoinen ei miellytä, mutta itse päädyimme mustiin valaisimiin. Valaisinten kiinnittäminen seinään siistii hieman tavaramäärää yöpöydillä. Tosin korkeuden kanssa täytyy olla tarkkana asennusvaiheessa, sillä rise suuntaa valon aika tarkasti vain alaspäin - Valaisin toki kääntyy akselinsa ympäri, eli sitä voi vaikkapa lukiessa kääntää hieman enemmän sänkyä kohti, mutta metallinen varjostin ei päästä valovuotoa sivuille laisinkaan.

Kuva: Normann Copenhagen


Rise soveltuisi periaatteessa mihin tahansa, mutta minusta tuo vaikuttaa selkeästi juuri yöpöydän valaisimelta. Voisin harkita tällaista myös esimerkiksi eteisen peilin yläpuolelle, tai johonkin pienehköön käytävätilaan.

tiistai 2. tammikuuta 2018

Lasilautasen uusi elämä

Kaikenlaisia lasi- ja muovikaukaloita palasaippuan alle on myytävänä jokaisessa vähänkään isommassa marketissa jne nippelikaupassa. Kuitenkin, niillä on yksi yhtenevä tekijä: ne ovat auttamattoman rumia.


Ratkaisin "ongelman" vanhalla lasilautasella, jossa on kuvankaltainen pallokuviointi pohjassa. Metsästin lautasen vanhojen tavaroiden ja astioiden valtavasta valikoimasta, Saviaholta, Hyvinkään Hämeenkadulta. Palasaippua on aloe vera saippuatuliainen espanjasta.


Vanhat astiastot ovat usein nykymallisia huomattavasti pienempiä, jolloin ne sopivat kapeankin lavuaarin reunalle. Lisäksi kaikkein harvinaisimpia astiastoja lukuunottamatta yksittäiskappaleet ovat verrattain edullisia. Toinen ilmeinen käyttötarkoitus vanhoille pikkulautasille on polttaa niiden päällä kynttilöitä. Esimerkiksi puisen lyhdyn pohja kannattaa ehdottomasti suojata palamattomalla alustalla - toki muidenkin lyhtyjen siivoaminen on helpompaa, jos kynttilän polttaa loppuun lasialustalla, eikä lyhdyn pohjalla.