tiistai 19. joulukuuta 2017

Kolme vinkkiä muille ensikertalaisille keittiökaupoilla

Kokemukseni perusteella Keittiömaailmaan voi kävellä ihan yhtä takki auki kun me menimme, asiantuntevaa palvelua sieltä sai silti. Mieleeni juolahti kuitenkin kolme vinkkiä muille ensikertalaisille keittiökaupoilla joista on ehkä apua:

1. Ole hököllä budjetista.

En osannut ennen tätä juuri ajatella mitä uusi keittiö voisi maksaa, joten hahmottelin ensin ikean suunnitteluohjelmalla keittiön, suunilleen sillä kaappimäärällä ja kodinkoneilla joita keittiöön tulisi. Meidän tapauksessamme suunnitelma näytti reilua viittä tuhatta euroa (ilman töitä), joten tiesimme asettaa suunnittelijalle tavoitteen tehdä meille keittiö 5-10 tuhannen euron hintahaarukassa.

Suunnittelija teki meille edullisen ehdotuksen, jota yhdessä kävimme läpi. Meidän toivomuksestamme muutamia yksityiskohtia vaihdettiin kalliimpaan, toimivuuden ja ulkonäön takia ennen kaikkea. Kannattaa ottaa huomioon, että keittiössä on sata pientä asiaa, jotka voidaan tehdä edullisesti tai kalliimmalla. Avausmekanismit, laidat, vetimet, valot ja kilkkeet vaikuttavat pieniltä summilta itsessään, mutta pienistä puroista jne. Tämänkin takia kannattaa budjetoida itselleen vähän pelivaraa jos suinkin mahdollista, muutamilla pienilläkin asioilla, kuten vaikka vetolaatikoiden laidoilla voi tehdä omasta arjestaan sujuvamman, vaikka se edellyttäisi hieman budjetin venyttämistä.


2. Tunne arki.

Kuinka monta ihmistä teillä syö? Juotteko kahvia ja paahdatteko leipää? Leivotaanko teillä usein? Arki kannattaa tuntea, jotta osaa ajatella millaisia ratkaisuja keittiöönsä tarvitsee. Intohimoinen leipoja tarvitsee enemmän tilaa kulhoille, jauhoille ja yleiskoneelle kuin sellainen jonka leipominen rajoittuu dallaspullien nostamiseen pakastimesta uunipellille. Kuinka paljon kodinkoneita on arkikäytössä vaikuttaa olennaisesti siihen miten paljon tilaa tasoille jää. Astiasto kahdelletoista vie enemmän kaappitilaa kuin astiasto kahdelle. jne.


3. Choose your battles. 

Budjetistasi riippuen, tiedä mistä kannattaa luopua ja mistä pitää kiinni. Itse jouduin luopumaan esimerkiksi keittiön välitilan laatoituksesta, valitsimme tyylikkään lasintaustan, jonka hinta jää noin kolmasosaan laatoista töineen. Sen sijaan pidin kiinni vaatimuksesta vetolaatikostoihin, jotka nostivat suunnitelman hintaa alkuperäisestä. Kliseisesti ilmaistuna kaikkea ei voi saada, eli on tärkeää kyetä päästämään joistain jutuista irti. Se ei tarkoita pelkkää luopumista, mutta jos budjetti on nafti, se tarkoittaa asioiden laittamista tärkeysjärjestykseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti