tiistai 28. marraskuuta 2017

Rivitalounelma kuplii

Minä olen aina ollut suhteellisen kriittinen rivitaloihin. Minusta niissä on tavallaan huonot puolet kerros- ja omakotitaloista. Tiedättehän, oma piha jota pitää hoitaa, muttei riittävästi pihaa yksityisyyteen. Vähemmän naapureita, mutta silti seinänaapureita jne. Silti olen nyt lähdössä toteuttamaan rivitalounelmaa.



Tulevan avopuolisoni lähisukulainen muutti tänä syksynä asunnosta helpompiin olosuhteisiin - kaksikerroksinen asunto kun ei välttämättä ole enää ikääntyvälle se helpoin ratkaisu. Viaton kysymykseni asunnon mahdollisesta ostamisesta johtivat luiskaan jossa nyt seikkailemme.

60- luvun rivitalon päätyasunto odottaa nyt meitä, ja lekaa, sillä vaikka asunto ei alkuperäisessä kunnossa olekkaan, löytyy sieltä runsaasti päivitettävää. Priorisoinnista oli helppoa päästä yhteisymmärrykseen: Keittiö ja alakerran kylpyhuone remontoidaan ensiksi. Jonossa kyllä riittää tekemistä yläkerrassa, mutta siitä lisää myöhemmin.



Tästä alkaa matka kohti unelmien kotia - tiedän, että mutkia ja kuoppia tulee matkaan, mutta olen luottavainen. Kirjoitukseni rivitalounelmaamme liittyen löytyvät blogistani tunnisteella: Rivitalounelma.

tiistai 21. marraskuuta 2017

Uusi suosikkikahvi

Oma kahvimakuni on vuosien varrella siirtynyt kohti tummempaa ja tummempaa, onnekseni tällä saralla on myös suomessa ryhdistäydytty. Edelleen perusvarma valinta on toki tummapaahto juhla mokka, mutta silloin kun on varaa, lähden makumatkalle maailman toiselle puolen.


Uusi suosikkini on Pauligin kaupunkikahvit sarjan kuubalainen helmi, Café Havana. Viisiportaisella tummuusasteikolla kahvi on neljännellä portaalla, eli mielestäni juurikin hyvä välimaasto olematta liian tumma espresso - vaan sopivasti myös suodatinkahvina isosta kupista nautittava juoma. Maku voi olla monelle aika tuju, sillä standardikahvi, eli tavallinen juhla mokka on samalla tummuusasteikolla 1. Rohkaisen kuitenkin kokeilemaan, mikäli olet jo uskaltanut ostaa tummapaahtoisia perusmakuja.

tiistai 14. marraskuuta 2017

(toiseksi)paras karhuystävä

Kirjoitin aiemmin uudesta parhaasta karhuystävästä, mutta makuuhuoneessani vierailee myös toinen, vähintään yhtä hyvä karhuystävä. Finlaysonin Otso seikkailee suomalaisessa satumetsässä, marjoja napostellen.




Lakanoiden lisäksi otsoa on saatavilla pyyhkeissä, kangaskasseissa ja verhoissa, mutta ainakin viimeksi mainittuun taitaa kuosi olla aika levoton. 

maanantai 6. marraskuuta 2017

Kannumania

Sulo vilénin sanoin, "no kun halvalla sai".


Ilmeinen riski ostaa himoitsemansa esi-isä kannu muumisarjasta huipentuu kun osuu vahingossa Iittala outletin alennusmyynneille. Kaupan sinetöi se, että osuin paikalle kun liikkeessä oli vielä lisäalennus -10% tuona viikonloppuna. Karkeasti sanottuna kannu lähti puoleen hintaan, ja sillä on nyt kunniapaikka kahvinkeittimeni vieressä.


Toinen kannu lähti mukaan citymarketin keräilykamppiksesta, jossa on koko liuta muitakin Iittalan taika tuotteita. (Joululahjavinkki! kamppis voimassa vuoden loppuun)  Tämä pienehkö kannu on juuri sopiva (0,5l) isoille kutsuille maitokannuksi kahvipöytään. Samasta sarjasta, samalla värillä minulla oli entuudestaan vain yksi lahjaksi saatu setti espressokuppi + lautanen - luulin jo mustavalkoisen tuotteen menneen myynnistä, mutta kyllä niitäkin vielä kaupoista löytyy. Täytyy täydentää sarjaa ainakin vielä toisella espressokupilla joskus, niin - ja espressokeittimellä tietenkin :)