maanantai 31. lokakuuta 2016

Sorjonen (Bordertown)

Ylen uusi kotimainen rikosdraama alkoi tv1:ssä jo pari viikkoa sitten, ja yle areenassa koko hoito on ollut katsottavissa jo alusta saakka - kuten nykyään on tapana. Sarja on jaoteltu useampaan tarinaan, jotka jatkuvat kahden tai kolmen jakson ajan. Tarinoiden otsikot ovat "Nukkekoti", "Sudenkorennot", "Raivotar", "Nainen järvessä" sekä "Loppupeli". Katsottuani sarjan nopealla tempolla - kuten nykyään on tapana, uskallan antaa positiivisen arvioni sarjasta.


Samaan aikaan sarjassa on paljon tuttua, mutta myös paljon kiehtovaa uutta. Ville Virtanen nerokkaana rikostutkijana on sinällään kovin nähty rooli, mutta Sorjosessakin se hoituu kunnialla. Genrelleen ominaisella tavalla, myös päähahmo esitellään ongelmallisena, mutta nerokkaana työssään menestyjänä. Sorjosen hahmo on (yllätys) sosiaalisesti vähän kömpelö, mutta äärimmäisen hyvä päättelijä, sekä omaa ilmiömäisen muistin, jolloin pienistäkin kohtaamisista tulee merkityksellisiä myöhemmin. Tätä käytetään myös viimeisessä tarinassa hieman puolivillaisesti hyödyksi, jolloin Sorjonen joutuu hetkeksi sivuun pääjutun tutkinnasta - ja kuinka ollakkaan, myös kaikki pikkurötökset alueella liittyvätkin juuri tähän päätarinaan. 

Arvostelua erityisesti Lappeenrannassa on herättänyt tönkkö murteen käyttö, mikä on tietenkin ymmärrettävää kun näyttelijät eivät paikallisia ole. Lisäksi sarjaa on pidetty muiden pohjoismaisten rikossarjojen kopiona, mikä tavallaan on totta ja tavallaan ei. Nordic noir lajityyppinä on leimallisesti juuri tällaista, ja siksi mm. Silta ja Nousuvesi näyttävät samanlaiselta - mutta ovat kukin ihan omanlaisiansa teoksia. Ilmeisesti sarjaa oli kuitenkin jo kirjoitettu ennen kuin silta rantautui suomeen, joten ilmeiset yhteneväisyydet ovat siltä osin sattumaa. En täysin ymmärrä keskustelua kopionnista tässä yhteydessä, eihän pop kappaleitakaan (ainakaan usein) syytetä plagioinnista, koska toistuvat elementit ja rakenne koetaan osaksi muotoa, eli genreä. Miksi sitten televisiosarja, joka leimallisesti edustaa omaa genreään olisi yhtään sen enempää kopio muista genrensä edustajista? 


Minusta sarja on visuaalisesti pätevä, tarinaltaan kiehtova, sekä rohkea. Rohkea erityisesti siinä mielessä, että olisi ollut helppo sijoittaa tarina suurempaan kaupunkiin, kuten itsestäänselvästi Helsinkiin, tai ehkä hieman vaivattomammin vaikka Tampereelle. Lappeenranta tuntuu oudolta tapahtumapaikalta, mutta lunastaa paikkansa tarinan edetessä. Suomenkielisten osuuksien äänitys, tai sen jälkikäsittely vaikeuttaa dialogin seuraamista paikoin - muuten äänimaailma sopii sarjaan ja sen tunnelmaan hyvin. Erityisesti pidin sarjan tunnuskappaleesta, jonka säveltäjät ovat työskennelleet myös mainitun Nousuveden musiikin parissa.


Myös muissa arvioissa oli käytetty tätä lausetta, mutta se osuu naulan kantaan: Sorjonen on parasta suomalaista rikosdraamaa pitkään aikaan.

Loppuun vielä sarjan loistava tunnuskappale:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti