tiistai 16. helmikuuta 2016

Ellie Goulding - Delirium




Valoissa.

Elli-tädillä ja minulla on historiaa. Se pitää kertoa heti alkuunsa. Ei siis mitään härskiä, vaan hyvin pitkä musiikillinen yhteisymmärrys - Törmäsiin häneen ennen kuin radiot nappasivat soittoonsa suomessa, ja tartutin myös kaveripiiriini fanituksen tätä ihastuttavaa naista kohtaan.

Olen myös saanut todistaa Ellien esiintymistä kahdesti. Ensimmäisellä kerralla intiimillä, muutaman sadan ihmisen klubikeikalla Tallinnan hämyisillä kujilla. Seuraavalla kerralla intiimillä kymmenien tuhansien ihmisten kanssa Turun Ruisrockissa. Molemmat olivat absoluuttista parhautta, vaikkei mitään spektaakkelia neidon lavashow sisälläkkään. Ajatus kiteyttää mielestäni parhaalla mahdollisella tavalla mikä Ellien viehätysvoima on: Musiikki. Musiikki, jota ei tarvitse myydä seksillä tai dimmendammeleilla - ja juuri siitä on kyse myös Deliriumilla.

Levy on jatkumoa, muttei varsinainen hittikimara. Tässä tuntemuksessa saattaa hieman vuotaa läpi tuntemukset joita saan biiseistä joilla Ellie on vain feattaamassa. Niistäkin biiseistä kuitenkin mm. Outside kuultiin Ruisrockissa. Ehkäpä tämä levy tuntuu pitkästä aikaa jopa hieman laimealta?

Suunnaton edm rummutus ei saa jalansijaa levyllä, ja se tuntuukin paljon entistä tasapaksummalta - mutta kuitenkin hyvin iloiselta popilta. Myös jossain määrin aiemmin kuultu taidepop, folk mitälie -vaihe tuntuu tasoittuneen. Tehden näin tilaa rehelliselle, mutta modernille peruspopille - jota tervehtii riemulla. Jos Deliriumilta odottaa suunnatonta tyylilajien riemukaarta, tulee pettymään. Uniikki lauluääni tuo kuitenkin jotain, mikä ehkä sanoituksien puolesta jää puuttumaan. 4/5


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti