keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Viikon valinta (vko 44)

Olen muistaessani suositellut ajankohtaista musiikkia omalla twitter- tililläni, sinne ne kuitenkin helposti hukkuvat - joten tuli tarpeeseen perustaa soittolista viikon valinnoille. Soittolistan voit ottaa haltuun täältä.

Mutta nyt kun kerrankin kirjoitan twiittiä pidemmät perustelut viikon valinnalle, olkoon se kotimainen Alma - kappaleellaan Dye My Hair.



Kertoja on itsevarma ja itsenäinen henkilö, joka ihmettelee millaiseksi muuttuu ihastuksensa seurassa. Biisin juju ja nimikkolause kertoo henkilön uhrautuvuudesta ihastustaan kohtaan - henkilö tekisi mitä tahansa, jopa värjäisi hiuksensa vaaleiksi. (Alman tavaramerkkinä tunnetaan erikoisetkin hiusvärit)

Kaihomielinen, mutta toiveikas biisi on edellisiä Alman kappaleita rauhallisempi, mutta jopa hurmaavan yksinkertainen.


maanantai 31. lokakuuta 2016

Sorjonen (Bordertown)

Ylen uusi kotimainen rikosdraama alkoi tv1:ssä jo pari viikkoa sitten, ja yle areenassa koko hoito on ollut katsottavissa jo alusta saakka - kuten nykyään on tapana. Sarja on jaoteltu useampaan tarinaan, jotka jatkuvat kahden tai kolmen jakson ajan. Tarinoiden otsikot ovat "Nukkekoti", "Sudenkorennot", "Raivotar", "Nainen järvessä" sekä "Loppupeli". Katsottuani sarjan nopealla tempolla - kuten nykyään on tapana, uskallan antaa positiivisen arvioni sarjasta.


Samaan aikaan sarjassa on paljon tuttua, mutta myös paljon kiehtovaa uutta. Ville Virtanen nerokkaana rikostutkijana on sinällään kovin nähty rooli, mutta Sorjosessakin se hoituu kunnialla. Genrelleen ominaisella tavalla, myös päähahmo esitellään ongelmallisena, mutta nerokkaana työssään menestyjänä. Sorjosen hahmo on (yllätys) sosiaalisesti vähän kömpelö, mutta äärimmäisen hyvä päättelijä, sekä omaa ilmiömäisen muistin, jolloin pienistäkin kohtaamisista tulee merkityksellisiä myöhemmin. Tätä käytetään myös viimeisessä tarinassa hieman puolivillaisesti hyödyksi, jolloin Sorjonen joutuu hetkeksi sivuun pääjutun tutkinnasta - ja kuinka ollakkaan, myös kaikki pikkurötökset alueella liittyvätkin juuri tähän päätarinaan. 

Arvostelua erityisesti Lappeenrannassa on herättänyt tönkkö murteen käyttö, mikä on tietenkin ymmärrettävää kun näyttelijät eivät paikallisia ole. Lisäksi sarjaa on pidetty muiden pohjoismaisten rikossarjojen kopiona, mikä tavallaan on totta ja tavallaan ei. Nordic noir lajityyppinä on leimallisesti juuri tällaista, ja siksi mm. Silta ja Nousuvesi näyttävät samanlaiselta - mutta ovat kukin ihan omanlaisiansa teoksia. Ilmeisesti sarjaa oli kuitenkin jo kirjoitettu ennen kuin silta rantautui suomeen, joten ilmeiset yhteneväisyydet ovat siltä osin sattumaa. En täysin ymmärrä keskustelua kopionnista tässä yhteydessä, eihän pop kappaleitakaan (ainakaan usein) syytetä plagioinnista, koska toistuvat elementit ja rakenne koetaan osaksi muotoa, eli genreä. Miksi sitten televisiosarja, joka leimallisesti edustaa omaa genreään olisi yhtään sen enempää kopio muista genrensä edustajista? 


Minusta sarja on visuaalisesti pätevä, tarinaltaan kiehtova, sekä rohkea. Rohkea erityisesti siinä mielessä, että olisi ollut helppo sijoittaa tarina suurempaan kaupunkiin, kuten itsestäänselvästi Helsinkiin, tai ehkä hieman vaivattomammin vaikka Tampereelle. Lappeenranta tuntuu oudolta tapahtumapaikalta, mutta lunastaa paikkansa tarinan edetessä. Suomenkielisten osuuksien äänitys, tai sen jälkikäsittely vaikeuttaa dialogin seuraamista paikoin - muuten äänimaailma sopii sarjaan ja sen tunnelmaan hyvin. Erityisesti pidin sarjan tunnuskappaleesta, jonka säveltäjät ovat työskennelleet myös mainitun Nousuveden musiikin parissa.


Myös muissa arvioissa oli käytetty tätä lausetta, mutta se osuu naulan kantaan: Sorjonen on parasta suomalaista rikosdraamaa pitkään aikaan.

Loppuun vielä sarjan loistava tunnuskappale:


maanantai 19. syyskuuta 2016

Kuukauden matkajuttu: Äidinrakkaudella Amsterdamissa

Jokaisella on sydämessään pieni kolo äideillemme. Amsterdamilainen kortteliravintola vie asian sille kuuluisalle nextille levelille. Äidinrakkaus on suorastaan ylitsevuotavaa nauttiessa herkullista ruokaa äitien valokuvien ympäröimänä. Ravintola on nimittäin käytännössä lattiasta kattoon vuorattu valokuvilla ihmisten äideistä.

Käyntimme Moeder'silla oli oikeastaan sattuman kauppaa. Kämppämme nimittäin sattui olemaan samassa korttelissa, ja lisäksi saimme suosituksen paikallisilta kokeilla ko ravintolaa. Vahva suositus myös minulta tälle ravintolalle.

Ruokalistat on jaoteltu kolmeen hintaryhmään, joista jokainen sisälsi täyden setin (alkukeitto, pääruoka, jälkiruoka) valitsemillasi komponenteilla. Päivittäin vaihtuvia osia olivat mm. kala, joka valikoituu aina samana päivänä torilta haetun raaka-aineen mukaan. Oma settini sisälsi päivän keiton (Tomaatti), Hotchpotchin ja kahvijälkkärin (toim. huom. sis. alk. :--D)


Hotchpotch (kuvassa alla) oli jännittävä kokeilu hapankaali-perunamuussilla, jota lihoitti pekoni, makkara ja lihapulla. Yhdistelmää voi pitää tavallaan jopa mielenvikaisena, mutta selostus ei anna oikeutta maulle, joka oli erinomainen.





Mikä: Perinteinen Alankomaalainen ruokaravintola
Missä: Rozengracht 251, 1016 SX Amsterdam, Alankomaat
Milloin: Päivällisravintola, avataan vasta alkuillasta. Lounas vain viikonloppuisin.
Lisää: http://www.moeders.com/en/home

maanantai 14. maaliskuuta 2016

Sia - This Is Acting


Elossa.

Sia:n seitsemäs studioalbumi tulee räjähtäen sisään. Tällä kertaa levy tuntuu monipuoliselta - mikä lienee seurausta albumin syntyseikoille: Levyn biisit ovat suurimmilta osin kirjoitettu muille artisteille, mutta ovat syystä tai toisesta jääneet lopulta levyttämättä. Mielestäni tämä kokoelma ansaitsikin nähdä päivänvalon - tieto siitä, että joku muu on nämä biisit tietoisesti jättänyt levyttämättä lisää niiden viehätystä jollain kierolla tavalla. Hinnaksi muodotuu kuitenkin tietty kokoelmanomaisuus - Albumi ei tunnu täysin yhtenäiseltä, vaikka sitä tuotannolla onkin saatu hienosti hitsattua. Tämä nyt tosin on vain henkilökohtainen tuntemus, enkä usko monenkaan tähän kiinnittävän suurensuurta huomiota.

Tuotanto on suureellinen, kohdallaan, taitavaa ja mitä näitä nyt on. Ehkä häiritsevin yksityiskohta liittyy juuri sinkkujen valintaan, levyltä on ollut soitossa monta voimakasta ja taitavaa biisiä, mutta kaikki levyn riehakkaammat rallit ovat saaneet jäädä levyntäytteeksi - syystä?

Se olennainen kuuma peruna on kuitenkin se, pitääkö Sian äänestä vaiko ei. Esimerkiksi Alive on mielestäni huipputuotos, vaikka hermojaraastava äänen särkyminen on kieltämättä samaan aikaan taidokasta ja kamalaa. Pääosin olen tykästynyt siihenkin biisiin, mutta olen kuullut runsaasti negatiivisiakin kommentteja siitä.

Naamattomuus ei välttämättä ole ihan perusteltua, mutta ulkomusiikilliset seikat voi toki jättää sikseen. Sia osaa tehdä musiikkia, sekä itselleen, että muille. 4/5

perjantai 11. maaliskuuta 2016

Eevil Stöö - Iso Vauva Jeesus


Pelottava, ei paha.

Stöön musiikissa on vaaraa, se maistuu ja tuntuu, ja se on nimenomaan se mistä tässä maksetaan. Kliseisesti ilmaistuna, tämä levy ei taatusti avaudu ensimmäisellä kuuntelukerralla - mikäli siis edes kiinnittää huomiota sanoituksiin. Älkää toki ymmärtäkö väärin - levy on todella raskas, ja sen läpi kahlaaminen voi olla työmaa, mutta palkinto on sitäkin huikeampi.

YleX tituleeraa Stöötä suomen salamyhkäisimmäksi räppäriksi, jos hiihtomaskia ei oteta lukuun - levyn tarinat ovat kuitenkin aiempaa henkilökohtaisempia. Musiikissa on rouheutta ja tarttumapintaa. Todella toivottua vastapainoa vesipäiselle itsetietoisuudelle joka saa valitettavan paljon huomiota nykypäivän musiikissa.

Iso vauva jeesus on todella kaukana siitä kokoomuskuplasta josta meille on musiikkia yritetty myydä jo pitkään. Stöö uskaltaa sanoa, ettei asiat aina mene kuin kiiltäväpintaisissa lehdissä - tai että elämä ei ole pelkkää pintaliitoa onnistumisesta toiseen.

Tältä levyltä on vaikeaa tehdä erityisiä nostoja, mutta jos ja kun jotain pitää mainita, mainitaan sitten Tyyppaa Viel ja Luurangon Luut. Koko levy on melko yhtenäinen, joskin yllättäviä ja moderneja koukkuja löytyy sieltä täältä. Näin synkkä levy ei ikävä kyllä tule löytämään suurensuurta yleisöä, ja Cheekin keikat tullaan valitettavasti myymään loppuun jatkossakin. Silti Eevil Stöö jaksaa valaa uskoa myös sydänverellä kirjoitettuun musiikkiin omassa genressään.

Jos kuuntelet tänä vuonna vain yhden kotimaisen räppilevyn, se voisi olla tämä 4/5

keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Vilma Alina - Ufoja


Tule kuopaksi tiehen.

Vilma Alina hivuttautui radiosoittoon kuin varkain, ja on viimein julkaissut uuden albuminsa: Ufoja. Robinin kosketinsoittajanakin tunnettu Vilma Alina kuuluu uuteen suomalaisten naispoppareiden aaltoon. Kiehtovien lyriikoiden, ja miellyttävän äänensä ansiosta joukosta erottuva Vilma Alina voi olla parasta ihan kohta. Tarpeeksi häiritsevän iskevä sinkkubiisi Juha88 tanssittaa jengiä hiestä märkänä ympäri suomen - Lupa on odottaa vielä monta tarttuvaa hittiä tältä tehtaalta.

Nimikkobiisi Ufoja:n lisäksi maininnan ansaitsevat biisit Älä jahtaa lentokoneita, Aja pois ja radiossakin soinut Ota mut niin. Jotka ovat oivaltavaa ja kihelmöivää poppia rakkaudesta. Siis parasta mitä tällä levyllä on tarjota. Oivaltavien ja loistavienkin kappaleiden lisäksi levyltä löytyy valitettavan monta täytebiisiä, tai sitten niihin ei vain ole ehditty kiinnittää samoissa määrin huomiota.

Joidenkin biisien hämmentävät ratkaisut jäävät häiritsemään liiaksi, toisissa ne kuitenkin löytävät paikkansa ihan mukiinmenevästi. Erityisesti jää harmittamaan levyn epätasaisuus. Osa biiseistä on vaan niin loistavia, ja samaan aikaan osa jää auttamatta jalkoihin.

Ufoja on sekoitus korkealentoista ja ihastuttavaa suomalaista pop musiikkia, paikoin kuitenkin vain keskinkertaista. 3/5



perjantai 26. helmikuuta 2016

Kaupunkilaisen lasikuisti

Pienissäkin asunnoissa on yksi pikkujuttu joka lisää asuinmukavuutta merkittävästi. Nimittäin parvekelasit.



Tai siis tietysti jos istuu aina sisällä, niin ei kai tällä sitten ole niin merkitystä. Itse riemuitsen suuresti. Halusin vain kertoa tämän :DDD

tiistai 23. helmikuuta 2016

Maj Karma - Peltisydän


Uudet vanhat kuviot.

Maj Karman paluuta on jo ehditty odottaa, yhtye ilmoitti jäävänsä tauolle vuonna 2009 - ja ainakin omiin korviini se käytännössä kuulostaa suht samalta kuin lopettamisilmoitus. Herra Ylppö on silti ollut kaiken aikaa tutkalla, Herra Ylppö & Ihmiset kollektiivinsa kanssa, joten varsinaiselta radiohiljaisuudelta on vältytty. Maj Karman odotettu paluu on vihdoin täällä, ja voi pojat taas millainen levy se onkaan!

En osaa sanoa millä asteikolla yhtye oikeasti jatkaa siitä mihin se 2009 jäi - mutta tauon voisi väittää tehneen hyvää. Levyn suoraviivaisuus saa vastapalloa moniuloitteisimmista lyriikoista, ja kaikki ei suinkaan aukene ensimmäisellä kuuntelukerralla.  Paletti pysyy kuitenkin ihan kiitettävästi kasassa, ja onkin syytä kiittää yhtyeen jäseniä - sekä tunnustaa siitä kokemuksen määrästä, joka mahdollisti näin hiotun paletin. Pieni plusmiinus on toki paikoin runsas tulkinnanvaraisuus, joten useampi kuuntelukerta on välttämätön - ainakin niille jotka eivät ole täysin sisässä Maj Karman maailmassa jo entuudestaan.

Hauska oivallus on myös levyn onnellinen loppu, joka on biisi onnellinen loppu, mainitsemisen arvoisia ovat myös Pelastakaa Lapset ja Kukaan Ei Huomaa Mua.

Peltisydän ei mekasta turhia, vaikka yllätyksiäkin mahtuu matkan varrelle. Pienin varauksin tämä saattaa olla paras Maj Karma koskaan! Antakaa tälle levylle hetki aikaanne. 4/5

maanantai 22. helmikuuta 2016

Peli pähkinänkuoressa: Counter-Strike: Global Offensive

Ei liene tarpeen kirjoittaa varsinaista arviota neljä vuotta vanhaan peliin, mutta koska sen suosio on pikkuhiljaa kiistaton myös suomessa: kynäilin pienen yleispätevän tekstin mistä pelissä on kyse. Niin aloittelijoille kuin vaikkapa pelaavien lasten vanhemmille:


/Mikä?
Taktinen ensimmäisen persoonan ammuntapeli.


/Pelin perusperiaatteet
Pelissä vastakkain ovat kaksi joukkuetta: Terroristit, sekä erikoisjoukot. Pelimuodosta riippuen tavoitteena on joko eliminoida koko vastapuoli, ja/tai suorittaa tehtäviä, kuten pommin ajastaminen, tai panttivankien pelastaminen.

Taktiikoiden hiominen ja joukkueena toimiminen on edellytys menestyäkseen pelissä. Joukkueen keskinäinen työnjako ja kommunikaatio on tärkeä osa pelaamista - lisäksi karttojen tuntemus, ja tietämys pelin aseista on tärkeää. Moniin muihin ammunta- ja taistelupeleihin verrattuna CS:GO on erittäin strategiakeskeinen, ja silkalla ylenpalttisella räiskinnällä ei yleensä pärjää.




>Pomminpurkutehtävä
Turnauksissa pelattava tehtävämuoto: Terroristien tehtävä on asettaa pommi jommalle kummalle merkityistä pommipaikoista (A, B) - sekä suojella sitä räjähdykseen saakka (35 sekuntia). Erikoisjoukot voittavat mikäli onnistuvat estämään pommin asettamisen aikarajan puitteissa (1:45min). Pommin voi myös purkaa, jolloin erikoisjoukot voittavat automaattisesti. Tässäkin pelimuodossa erän voi voittaa eliminoimalla koko vastustajajoukkueen.

>Panttivankitehtävä
Erikoisjoukkojen tehtävä on pelastaa panttivanki (tai molemmat) - ja terroristien tehtävä on luonnollisesti estää panttivankien vapauttaminen. Panttivangin vapauttamisesta erän kesto pitenee minuutilla. Erikoisjoukot voittavat mikäli he ehtivät kuljettaa ainakin yhden panttivangin vapautusalueelle. Tässäkin pelimuodossa erän voi voittaa eliminoimalla koko vastustajajoukkueen.



/Kilpailullinen pelimuoto
Sekä pommi-, että panttivankitehtäviä voi pelata kilpailullisesti. Tällöin molemmissa joukkueissa on mukana viisi pelaajaa. Lisäksi erona rentoon pelimuotoon on mm. talous, sekä varusteiden ostaminen. Rennossa pelimuodossa pelaajat ansaitsevat enemmän rahaa seuraavaan erään, kun taas kilpailullisessa talouden tasapainottaminen on vaikeampaa. Varusteet, kuten suojat, kypärät, pomminpurkupakkaus ja vapautuspakkaus maksavat pelaajille erikseen, ja voivat olla kohtalokkaat tiukoissa tilanteissa.

Erikoisjoukkojen pakkaukset lyhentävät pomminpurku- ja panttivanginvapauttamisaikaa. Suojat ja kypärät puolestaan antavat pelaajalle paremman suojan ja enemmän kestävyyttä aseita vastaan taistelutilanteissa.

Muut pelimuodot:

/Deathmatch
Kymmen minuutin mittainen ottelu, jossa tavoitteena on eliminoida mahdollisimman monta vihollista erän aikana. Pelaaja uudestisyntyy välittömästi kuoltuaan.

/Kilpavarustelu
Kilpavarustelussa pelaaja ansaitsee eliminoinneistaan uuden aseen, nousten tasolla ylemmäksi. Erä päättyy kun ensimmäinen pelaaja nousee ylimmälle tasolle, ja saa eliminoitua vastustajan kultaisella puukolla.

/Räjäytystyö
Sama pelimuoto kuin pomminpurkutehtävä, lyhyemmillä kartoilla - sekä ilman aseiden ostomahdollisuutta. Pelaaja etenee uuteen aseeseen eliminoimalla vastustajia.




/Historia
Pelisarjan historia ulottuu viime vuosituhannelle saakka, jolloin CS oli vasta Half-Life -pelin fanien tuottama lisäosa. Ensimmäinen itsenäinen Counter-Strike julkaistiin vuonna 2000. Alkuperäisen Counter-Striken jatko-osat, ja xbox versio ovat menestyneet vaihtelevasti.


/Tulevaisuus
Lajin suosio turnauslajina on kovassa kasvussa. Pelaajia on maailmanlaajuisesti jo miljoonia, ja ammattilaisjoukkueet ovat jo verrattavissa perinteisiin urheilujoukkueisiin. Suomalaisten menestys, ja esimerkiksi lehdistön nostaessa aihetta pinnalle vanhakantainen käsitys e-urheilusta on muuttumassa.

Suomalaisia joukkueita ovat mm: Ence3DMaxRCTIC

Katso myös:
CS:GO opas katsojille (YLE) // CS:GO Joukkueen roolitus (YLE)



lauantai 20. helmikuuta 2016

Radiomaailmasta: Kiss on taas Kiss, vaiko sittenkin KISS?

Yksi suomen ensimmäisistä hittiradioista rantautui suomeen 90- luvulla. Kansainvälinen formaatti, nopea lähetysvirta, ja rento, huumoripitoinen ohjelmisto vetosi ennen kaikkea nuoreen yleisöön. Formaatti on kiistaton menestys, sillä vastaavia kanavia on tänäkin päivänä lukuisia - mutta yhden tarina on erityisen kiinnostava.



KissFM aloitti 1995. Ollen niin ikään ensimmäisiä soittolistapohjaisia, nuorille aikuisille suunnattuja hittiradioasemia. Mediamaailma oli tuolloin hyvin erinäköinen - Paikallisradioilla oli vielä vahvahko jalansija, mutta valtakunnallisesti nuorta yleisöä puhuttavaa sisältöä oli tarjolla yksipuolisesti. Ylen Radiomafia (nyk. YleX) oli aloittanut vasta viisi vuotta aikaisemmin - City:ä ja suosikkia luettiin vielä paperilta, ja internet oli vasta harvojen etuoikeus.

Kanavan tähtijuontajien ryvettyä muutamissa kohuissa, kanava tarvitsi uudelleennostatusta, ja sitä haettiin uudistamalla ohjelmisto ja identiteetti. Vuonna 2005 kanavasta tuli UUSI Kiss, ja muutamaa kuukautta myöhemmin Kiss. Siihen saakka kanavalla pyyhki suhteellisen lujaa, ja sen asema oli vankka suomalaisella mediakentällä.



Koska suomalaisia lehtiä tai kanavia ei olla enää pitkään aikaan omistettu suomessa, oli kansainvälisten yhtiöiden helppoa sopia kanavien myynnistä - Omistajavaihdosten jälkeen, kansainväisiä brändejä päädyttiin yhdistämään ja Kiss päättyi 2006 - taajuuksille saapui Voice.


Uusi lehti saman kanavan historiassa alkoi ystävänpäivänä 2016, kun brändiä uudistettiin taas vastaamaan kansainvälistä KISS formaattiradiota. Erityisen menestynyt kanava on isossa britanniassa, josta KISS lähti alunperin liikkeelle 60-luvun pirattiradiona. - Virallisesti kanava ei toki millään tavoin enää liity alkuperäiseen kissiin, eikä toki juuri enää muistutakkaan juuri alkuperäistä. Silti kiinnostavien käänteiden jälkeen suomessa on taas uusi kaupallinen hittiradioasema. Merkillepantavaa on muuten, että niin ikään vuonna 1995 perustettu NRJ porskuttaa suht lujaa edelleen. 

keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Joskus omena ei riitä.

Olen lähtenyt pc maailmasta jo vuosia sitten, ja olen ollut verrattain tyytyväinen. Tähän asti.

Muutamassa vuodessa olen kyllä varsin kiitettävästi päässyt tipahtamaan kärryiltä. Komponenttien arsenaali on nykyään runsaudensarvi (niin hyvässä kuin pahassakin), ja jo pelkästään kokojen ja yhteensopivuuksien kanssa menee helposti peruskäyttäjiltä sormi suuhun. Tukeuduin itsekin ystävien apuun joilla tämä maailma on paremmin hallussa, ja viime kasauksesta ei ole vuosikymmentä.

Aikataulu ei ole sairaan nopea tai värikäs, mutta eiköhän peruskokoonpano ole kasassa tässä kahden palkkapäivän kuluessa. Lähtökohta on kuitenkin tehdä kaikinpuolin semi kokoonpano - ei mitään lennonjohtotornia.

Alkutilanne on tässä:

 


BitFenix Prodigy M, Arctic white

Okei, nämä "lanikahvat" on kyllä läpät, mutta häiritsee ketä häiritsee. Tätä mallia saa pärähtelevissä väreissä (ystävälläni on oranssina) - mutta päädyin itse tähän arctic white- malliin. Tässä kämpässä on niin musta/punainen sisustus, että olen alkanut käydä varovaiseksi niiden värien kanssa. (Ihan niinkuin yksi kotelo olisi jotenkin dramaattinen mullistus?).

Jos jotakin pärähtävää jonnemoodia tekee mieli hakea, niin saatan repäistä yläpaneelin tuulettimiin ledilliset versiot. Muuten olen kyllä suhteellisen allerginen piriseville ja päriseville tietokoneille. - Tähänkin malliin saa muuten sivupaneeleita ikkunallisina, en tuomitse jos jotakuta ne kiinnostavat, mutten koe itse siellä olevan niin kiinnostavaa, että sitä jaksaisi juuri katsella :D

Jäämme odottamaan..

tiistai 16. helmikuuta 2016

Ellie Goulding - Delirium




Valoissa.

Elli-tädillä ja minulla on historiaa. Se pitää kertoa heti alkuunsa. Ei siis mitään härskiä, vaan hyvin pitkä musiikillinen yhteisymmärrys - Törmäsiin häneen ennen kuin radiot nappasivat soittoonsa suomessa, ja tartutin myös kaveripiiriini fanituksen tätä ihastuttavaa naista kohtaan.

Olen myös saanut todistaa Ellien esiintymistä kahdesti. Ensimmäisellä kerralla intiimillä, muutaman sadan ihmisen klubikeikalla Tallinnan hämyisillä kujilla. Seuraavalla kerralla intiimillä kymmenien tuhansien ihmisten kanssa Turun Ruisrockissa. Molemmat olivat absoluuttista parhautta, vaikkei mitään spektaakkelia neidon lavashow sisälläkkään. Ajatus kiteyttää mielestäni parhaalla mahdollisella tavalla mikä Ellien viehätysvoima on: Musiikki. Musiikki, jota ei tarvitse myydä seksillä tai dimmendammeleilla - ja juuri siitä on kyse myös Deliriumilla.

Levy on jatkumoa, muttei varsinainen hittikimara. Tässä tuntemuksessa saattaa hieman vuotaa läpi tuntemukset joita saan biiseistä joilla Ellie on vain feattaamassa. Niistäkin biiseistä kuitenkin mm. Outside kuultiin Ruisrockissa. Ehkäpä tämä levy tuntuu pitkästä aikaa jopa hieman laimealta?

Suunnaton edm rummutus ei saa jalansijaa levyllä, ja se tuntuukin paljon entistä tasapaksummalta - mutta kuitenkin hyvin iloiselta popilta. Myös jossain määrin aiemmin kuultu taidepop, folk mitälie -vaihe tuntuu tasoittuneen. Tehden näin tilaa rehelliselle, mutta modernille peruspopille - jota tervehtii riemulla. Jos Deliriumilta odottaa suunnatonta tyylilajien riemukaarta, tulee pettymään. Uniikki lauluääni tuo kuitenkin jotain, mikä ehkä sanoituksien puolesta jää puuttumaan. 4/5