maanantai 30. kesäkuuta 2014

Pharrell Williams - G I R L

Pharrell Williams ikääntyy takaperin.


Pitkästä aikaa omalla nimellään musiikkia julkaissut Pharrell palaa kertaheitolla hittilistojen kärkeen. Esimerkiksi Billboard HOT100 listalla kappale Happy -on jo julkaisuhetkellä seikkaillut 25 viikkoa. Kaikkiaan Pharrell on sellainen artisti joka kuplii pinnan alla, hän on ollut näennäisestä hiljaiselostaan huolimatta ahkera, ja nimensä löytyy suht monen julkaisun takaa.

Mitä tämä levy sitten tarjoaa? Itseasiassa aika vähän mitään :(

Tasapaksuksi tuotettu, lähinnä keskinkertainen, pyhmyt tuotos. Mitään vaaranpaikkoja levyltä ei löydy - siis ei yhtään mitään. Tällainen tasapaksu sopii hyvin äänimatoksi taustalle, ja välillä radioonkin, mutta mitään todellista ahaa-elämystä levyltä ei löydy. Tai sitten olen liian tyhmä.

Älkää silti ymmärtäkö väärin, tämähän on selkeää, ja chilliä musiikkia - jossa ei itsessään ole mitään vikaa. Kuitenkin minulla on vaikeuksia ymmärtää Pharrellin kaltaisen ammattilaisen sortumista keskinkertaisuuteen. Tasaisuudesta huolimatta levy on hyvin tuotettu, ja kuulostaa miellyttävältä - tosin särmät jäivät samalla kun levyn yli ajettiin katujyrällä. Näin tasaista poppia en ole vähään aikaan kuullut.

Levy ei ole huono, mutta siinä ei ole mitään erityistä. Siksi minua nakertaa. 2/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti