maanantai 16. joulukuuta 2013

Pariisin Kevät: Jossain on tie ulos


Juhlat, varjot ja ihmiset

Pariisin kevät tuli salakavalasti jäädäkseen. Jossain on tie ulos, on jo neljäs menestyksekäs levy tältä yhtyeeltä. Totuttuun tyyliin tämäkään levy ei avautune ilman useaa kuuntelukertaa, mikä on faneille jo ihan tuttua kauraa. 

" Metsä on vaihtunut hotellin käytäviksi
Numeroidut ovet mahdollisuuksiksi "


Tyyli itsessään ei ole merkittävästi muuttunut, vaan jossain on tie ulos on edellisen kaltainen, usvainen, ja merkittävä teos. Yhdistelmä kaltaistaan musiikkia ja omintakeisia sanoituksia on juuri sitä miksi pariisin kevät on niin omalaatuinen yhtye. Yllättävänkin laajalle tietoisuuteen on pariisin kevät viimevuosina päätynyt, ja suurillekkin keikkalavoille - ottaen huomioon miten hipsteriä poppista tuotanto on aikaisemminkin ollut.




Puhumattakaan siitä, että pariisin kevät on myös erinomainen livebändi. Usemmankin kerran heitä todistaneena voin kertoa, ettei tunnelma jää kylmäksi - Ei vähiten juuri siksi, että yleisö joraa mukana kuin viimeistä päivää. Jossain on tie ulos on ehkäpä yksi aalto bändin historiassa, jossa ei niinkään esiinny tyrskyjä - siis tässä tapauksessa niitä kunnolla tanssittavia biisejä. Mikäli historiaa on yhtään uskominen, heiltä voi antaa odottaa hyvinkin monenlaisia sivuprojekteja ja syrjähyppyjä. Pysykää ihmeessä tutkalla pariisin kevään vaiheista. Vaikkapa Facebookissa.




Vaikka yhtye ei levyllä juuri uudistukkaan, on heille vaikeaa olla siitä vihainen. Tuntuu siltä, että tässä bändissä juuri mikään ei ole ollut rikki. Siispä mitään ei ole korjattavissakaan - tohdin silti kuvitella olevani väärässä. 4/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti